Lotta, 28 v
Eihän sinulla voi olla rintasyöpää, kun olet noin nuori…
Nämä sanat 27-vuotias Lotta muistaa kuulleensa syksyllä 2002 ihmetelleensä kuhmuraista rintaansa. - Rintani vain tuntui jotenkin omituiselta ja möykkyiseltä. Asia pitkittyi, koska en oikeastaan ollut kovin huolestunut. Kyselin kavereiltanikin miltä heidän rintansa tuntuvat ennen kuin soitin työterveyshoitajalle ja kysyin neuvoa. Hän ohjasi minut rintatutkimusasemalle, missä todettiin; ”Eihän sinulla voi olla rintasyöpää, kun olet noin nuori…” Menin sitten kuitenkin työterveyslääkärilleni, joka totesi selvän kyhmyn ja passitti mammografiaan. Lokakuun lopussa tehdyssä mammografiassa syöpä varmistui ja syöväksi osoittautunut kasvain leikattiin 12.11.2002. Rinta poistettiin ja koska tauti oli levinnyt kainalon yhteen imusolmukkeeseen, myös kainalo tyhjennettiin. Tilanne olikin yhtäkkiä vakava.
- Kun nyt mietin miltä silloin tuntui muistan vain ulkopuolisuuden: Tämän on pakko tapahtua jollekin muulle. Minulle ei voi käydä näin. Kuolemaa en osannut pelätä, olin vain jotenkin ihan kylmä, kertoo liikunnanohjaajana työskentelevä Lotta.
Reilun kuukauden päästä sain ajan onkologian poliklinikalle sytostaattihoitoihin. Olin jatkohoitoa kovasti jo odottanutkin, mieli haki lisää tietoa ja tuntui siltä, että pitää päästä eteenpäin. Tutkimusta vetävältä lääkäriltä sain paljon tietoa, joka on auttanut ymmärtämään mihin tässä syövänvastaisessa taistelussa tähdätään. Ennen hoitojen alkamista kartoitettiin myös keuhkojen, luuston ja vatsan alueen tilanne eikä syöpä näyttänyt levinneen.
Sytostaattihoidon rankkuus yllätti. Olin melkein joka kerta tosi kipeä. Sytostaatteja otetaan kolmen viikon välein poliklinikalla. Minä jouduin lähes joka kerta parin päivän sisällä takaisin vuodeosastolle kuumeisten infektioiden ja veriarvojen laskun vuoksi. Joulunkin jouduin olemaan sairaalassa. Vasta helmikuulla hoidot alkoivat helpottaa. Sädehoitoja sain kesä-heinäkuussa ja töihin palasin syyskuun alussa.
Elämän käsikirjoitus on mennyt uusiksi. En usko olevani katkera, mutta jotenkin väärältähän tämä tuntuu. Minun pitäisi voida suunnitella lasten hankintaa, nyt jonotan rinnan korjausleikkaukseen. Siihen on kahden vuoden jono. Tukka on kasvanut takaisin, mutta elämässä on kaikenlaisia rajoituksia.
En tiedä kuinka lähipiirini on tästä sairaudestani selvinnyt. Koville se on varmasti heilläkin ottanut, minulla on kuitenkin ollut niin paljon tekemistä omassa selviämisessäni etten pysty kantamaan muita… Saan itse voimaa huumorista, mutta läheisille ei näistä asioista oikein voi laskea leikkiä. Vanhat ystävätkin ovat olleet tukena ja pitäneet mukana, mutta joistain asioista voi puhua vain saman kokeneen ihmisen kanssa.
- Koen saaneeni elämääni uuden mahdollisuuden, vaikken ihan tiedäkään mitä siitä tulee. Toisaalta olen aika varma, että jotain hyvää elämällä on vieläkin minulle varattuna… Kun syöpään sairastumisesta on kulunut aikaa vähän yli vuosi syövän haasteet ovat muuttuneet. Nyt on selvittävä eteenpäin, saatava uusi rinta ja uskallettava elää eteenpäin. Ihmisenä olen varmasti vahvistunut vaikka toisinaan vielä pelottaa ja pienet asiat ovat erottuneet suurista. Elämänhaluni on kova. Tämä on minun elämäni, en aio jäädä sitä suremaan, vaikken alussa osannutkaan kertoa syöpäklinikan kuntoutusohjaajalle mitä hyvää syöpä on tuonut elämääni. Olin silloin vain niin vihainen.